Kuukausiarkisto marraskuu, 2011
* Pyöräilyn ihanuudesta syksyisin
Kirjoitettu 16.11.2011 - saini. Kategoriassa Elämää, Luonto.
Alkaa olla jo vähän mennyt ohi tämä kausi, mutta olen melko varma että lehdet hakeutuvat lämpöä kohti.
* Drink & Draw -ilta 21.10.
Kirjoitettu 12.11.2011 - saini. Kategoriassa Drink & Draw, Luonnoksia.
Illan istujaisten satoa. Olemme jo pariin kertaan käyneet kaveriporukalla istumassa iltaa sopivissa kuppiloissa ja piirtäneet paikalla olijoita, toisiamme, ohi kävelleita ja ympäristön esineitä. Viime kerralla istuin naama ikkunaan päin, joten päädyin piirtämään ohi kävelleitä tyyppejä. Eniten yritin keskittyä siihen että saisin napattua paperille kävelijöiden ryhdin ja yleisen olemuksen. Koen että nämä tosi terveellisiä harjoituksia, varsinkin ku piirtää kuitukärkikynillä.
Mä käytän Copicin multiliner -kyniä, toisessa on sivellinkärki, ja toisessa tavallinen 0.7 -kärki. Näissä kynissä on se hyvä puoli, että vaikka ne olivatkin aika kalliita, niihin saa sekä lisää mustetta, että uusia kärkiä. Varsinkin uusien kärkien saaminen on mahtavaa, koska en ole vielä löytänyt kierrevihkoa jossa olisi sileää valkoista paperia, joten varsinkin sivellinkärki tuntuu kuluvan tylsäksi ja hapsuttavaksi alta aikayksikön. Haaveilen toisinaan että pystyisin tekemään itse kierrevihkoja…
* Foodie
Kirjoitettu 6.11.2011 - saini. Kategoriassa Elämää, Ruoka.
Sivuhuomautuksena: olen hiiidas piirtämään. Olisi mukavaa saada sellainen piirtämisen rutiini että voisi pitää päiväkirjaa.
Arkisto
- kesäkuu 2017 (1)
- huhtikuu 2015 (1)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (3)
- helmikuu 2014 (2)
- tammikuu 2014 (2)
- joulukuu 2013 (1)
- marraskuu 2013 (3)
- lokakuu 2013 (7)
- syyskuu 2013 (1)
- toukokuu 2013 (2)
- huhtikuu 2013 (2)
- maaliskuu 2013 (3)
- helmikuu 2013 (4)
- tammikuu 2013 (2)
- maaliskuu 2012 (2)
- helmikuu 2012 (3)
- tammikuu 2012 (1)
- marraskuu 2011 (3)
- lokakuu 2011 (1)
- toukokuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (1)
- syyskuu 2010 (1)
- elokuu 2010 (1)
- toukokuu 2010 (1)
- huhtikuu 2010 (1)
- maaliskuu 2010 (3)